perjantai 27. helmikuuta 2009

Thumbs up

KBR-jamsession 09
Häkärinteet – Hankasalmi, 21.3.2009

Kbr:n poijjaat päätti ottaa ja pyöräyttää kuvausten ohella kasaan Keski-Suomen kautta aikojen lepposimmat rinnekarkelot 21.2.09 lauantaina Häkärinteillä. Päivän teemana toimii tuttuun Kbr-tyyliin rento svengailu hyvässä porukassa, lautailun, letkeän musiikin ja akuutin soodan kera. Parkki tullaan hiomaan vimosen päälle ja ennennäkemättömän uniikit opstaakelit päräyttää saletisti jokaisen kurvailijan tajunnan. Kisaformaattina toimii se, ettei kisaformaattia ole! Eli homma viedään läpi siis rennolla jamitteluteemalla, jonka tiimellyksessä hyvin edustaneet laskijat ja jammailijat palkitaan loistavilla palkinnoilla.

Olipa tarkoituksesi siis tulla paikalle laudalla tai sivakoilla, yksin tai porukassa, laskufiiliksissä tai svengailumielessä, niin tätä settiä ei kannata missään nimes missata!


PS. Jatkot svengaillaan läpi Jyväskylän ytimessä arvon juhlakansalle vielä salaisessa paikassa. Tästä lisäinföö ensi viikolla. Stay tyyynd beibes!

PS2. Yhteistyökumppaneita puskee ikkunoista ja ovista ja graafikot touhuavat yötä päivää. Kunhan kerma on päältä maisteltu ja perfektionisti graafikot rupeamansa päättäneet niin saahaan nämäkin infot julkaistua!

Ei muuta ku tattista vaan ja häkällä nähään!


www.hakarinteet.fi
www.kbrproductions.blogspot.com

Yo blooo spriiingbreeeeak WUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUU

lauantai 14. helmikuuta 2009

http://www.hilavitkutin.com/2009/02/12/bukarestissa-tehtiin-maailman-pisin-nakki/

Akuuttia linkkiä

torstai 12. helmikuuta 2009

Shettiä + Höynä pongattu

Yo. Täs ois parit kuvat viime viikonlopulta! Kuvvailemassa meit oli min eli tonobo, petka, niko ja niki oli ottaa fotoo. Actionkuvia tulee jossai vaiheess. niginigi






sunnuntai 8. helmikuuta 2009

Hahahahaha päivän huutonaurut

http://community.burton.com/forums/thread/748723.aspx

Nyt ei oo kaikki inkkarit jollain kanootissa, jos joku koittaa esittää Oulun Roopee hahaha

Ei vit.

Viikonloppuna tuli hemmetisti kovaa piuhaa ja kuvia. Vois tänne lisäillä joku päivä jotain kuvia siitä.

Kaikenkaikkiaaa Bugaresti etenee helvetin hyvin. Kassuja joku 20 täynnä jo tässä vaiheessa. Kesää odotellessa, ku ne kaikki pitäis käydä läpi. Juhuu.

Ei kait midii, Plokoploko tsiki tsiki nig nig. bob popo logo poco.

Ps. Pesonen missäs dolly??????????

lauantai 7. helmikuuta 2009



ollaaan jkl vettää grindyä mut kias´ma keissi oli sittenki tiedos

sunnuntai 1. helmikuuta 2009

katusnoukkaus ei oo leikin asia

Katusnoukkaus, hard rock

Ollaan kuvailtu kovalla tahilla katusnoukkaa MUUALLA KUIN HARJULLA